Monday, July 8, 2013

Miss Mo'n Lohja: Alitalon omenaviinitila




Sunnuntaista syntymäpäivääni helli aurinko ja ihana heinäkuun helle. Perheenjäseniä suunnisti Lohjalle ja tarjoiltuani ensin kahvit, foccacciat, juustokakut ja mojitot suuntasimme Lohjansaareen Alitalon omenaviinitilalle. 


Osa porukasta uskaltautui kyytiini ilmastoimattomaan vanhaan autoon, ja ikkunat auki pyyhälsimme tuskaisessa hiessä, nostalgisissa tunnelmissa. Autossa muisteltiin lapsuuden yhtä kuumia autoreissuja. Milloin ollaan perillä? kaikui silloin takapenkiltä. Nyt veli muisteli kuumia automatkoja häihin, jolloin ikkunoita ei voitu avata, kun silloin olisi äidin kampaus mennyt tuulen tuiverruksessa sekaisin. Hääpaikalle saavuttiin hikiläikät kainaloissa. Mutta juuri nämä hetket jäävät mieleen ja vuosien jälkeen huvittavat.

Viinitilalle oli helppo ajaa, Lohjan keskustasta sinne ajaa n.20 minuutissa. Suoraa tietä ajetaan Hankoon päin kunnes kyltti ohjaa kääntymään oikealle Lohjansaareen. Tässä kohtaa onkin jo kyltti, joka opastaa viinitilalle. Suoraa (tai oikeastaan kiemurtelevaa) tietä ajetaan jälleen, kunnes viinitilan kyltti ohjeistaa oikealle.
Loppumatkaksi tie muuttui kapeakasi hiekkatieksi. Hiekkapöly jätti pilvet jälkeensä ja kyltti uimarannalle houkutteli pulahtamaan viileään veteen, sinisenä siintävään Lohjanjärveen. 



 




Alitalon viinitilalla on tuhansia omenapuita, joista valmistetaan mm. viiniä ja siideriä. 

Kummipoika pääsi tutustumaan tilan eläimiin: oli kaneja, hevosia, villisikoja, vuohia ja lampaita. Aurinko porotti ja teki janoiseksi. Valitsimme maisteltaviksi tilan viinejä. Neljän 4cl:n setti maksoi 6 euroa. Maistelujen jälkeen suuntasimme vielä ostoksille viinimyymälään, joka oli rakennettu idylliseen aittaan. Pulloja tarttui mukaan muutama. 




Kaukaisuuteen levittäytyivät tuhannet omenapuut. Tänne täytyy tulla uudestaan, ehkä ensi kerralla omenapuiden kukinnan aikaan!

Illalla piti vielä maistaa Alitalon kuivaa siideriä ja hyvinhän se kuuman päivän päätteeksi raikasti! Arvosanaksi voisin antaa 4/5. Irlantilainen Magners/ Bulmers on tunnetusti suosikkini, eikä sitä voittanutta ole, mutta kyllä tämä uusi tuttavuus hyvänä kakkosena
tulee. Tykästyin!



Lisätietoja: www.ciderberg.fi

No comments:

Post a Comment

Translate