Monday, July 22, 2013

Miss Mo'n Lohja: Kirppiskierros ja Koivulan Kartano

Ystävä suuntasi sunnuntaina Lohjalle kirppiskierrokselle. Ensin pyörimme Karisman kirpputorilla. Paikka on iso ja siellä vaelteluun saa varata aikaa. Muutama tuote osui silmään, mutta usein meillä oli sama ongelma: hinta ei ollut kohdallaan. Tuntuu, että nykyään kirppareilla pyydetään liikaa. Kiertelyn jälkeen jatkoimme matkaa Josefiinan aittaan, jossa kävin viikko sitten Miss My:n kanssa.

Josefiinan aitta
Vanhojen tavaroiden metsästämisessä on jotakin hyvin jännittävää. Pidän siitä, että tavarat kertovat tarinan, että niissä näkyy eletty elämä. Vanhan kanssa on kiva yhdistää uutta.

Kirpputoreilta on tullut salakavalasti pikku hiljaa haalittua sen verran sekalaista tavaraa, että nähtäväksi jää, miten erilaiset tyylit tulevat sulautumaan keskenään, tai edes sopimaan tulevaisuuden taloon. No, kuten ystäväni kanssa Josefiinan aitassa totesimme, ei auta sitten muu kuin perustaa samanlainen aitta ylimääräisille tavaroille.

Tällä kertaa Josefiinan aitasta mukaan tarttui ruskea laukku ja pyöreä retrolamppu. Laukut ovat heikkouteni ja kotiin tullessani sainkin syyttävän katseen: eikai taas uusi laukku. Niin no, ei uusi. Leidilaukun sisällä oli oikein paikat paplareille ja sisätaskusta löytyi käsipeili. Retrolamppu oli heräteostos, mutta alan lämmetä sille koko ajan enemmän ja muodoltaanhan se muistuttaa Eero Aarnion pallotuolia. Lampun voisi vaikka maalata, ehkä mustaksi, tai punaiseksi. Vai pitäisikö sen sittenkin valkoisena. Decisions, decisions.

Vanha laukku, 10 €, Josefiinan aitta

Retrolamppu, 2 € Josefiinan aitta

Karisman kirppikseltä ei tällä kertaa löytynyt mitään, mutta viimeksi sieltä löytyi vanha matkalaukku neljällä eurolla!
Ystäväni Josefiinan aitasta ostamat portaat löysivät paikan takapihalta. Aitasta ostetut ruukut ovat päässeet alimmalle portaalle.

Lopuksi googletimme tiemme Koivulan kartanoon. Kaipasimme kummatkin idyllistä kahvilaa poissa keskustasta. ABC:n lähellä sijaitseva Koivulan kartano vastasi toiveitamme. Leivät saatiin edullisesti, koska niistä oli päästävä eroon ja päälle nautimme tuoretta pullaa. 








Karisman kirppis
Maksjoentie 11
08700 Lohja
Avoinna ma-pe 10-18, la 10-15, su 10-15

Josefiinan aitta
Arontie 1
08800 Lohja
Avoinna ti-pe 11-18, la 11-16, su 12-18

Koivulan Kartano
Karnaistentie 261
08350 Lohja
Avoinna ma-pe 10-18, su 12-18

No comments:

Post a Comment

Translate