Wednesday, August 28, 2013

Tiimarin Joulun 2013 lanseeraustilaisuus


Torstaina 22.8 osallistuimme Miss My’n kanssa Tiimarin järjestämään blogitilaisuuteen, jonka aiheena oli Joulu 2013. Kesä ei ole vielä ohi, mutta sukelsimme silti avoimin mielin joulumaailmaan. Näissä asioissa on oltava ajoissa.

 Tilaisuus pidettiin Helsingissä Kanavarannan Tiiliholvissa. Astuimme loppukesästä suoraan lämpöiseen ja tunnelmalliseen jouluun ja hetkeksi unohdimme ulkona paistavan elokuun auringon. Saimme lämpimän vastaanoton ja skumpat käteen. Aluksi kiertelimme tilaan luotujen erilaisten sommitelmien ja sisustusten parissa. Perinteisen puna-valkoisen värimaailman rinnalla olivat suloinen pastelli ja heleä harmaa.


Tilaisuudessa esiteltiin joulun 2013 uutuusteemoja ja jaettiin paketointi- ja askarteluvinkkejä.
Saija Palin kertoi omasta askarteluinnostaan ja joulun sisustusideoistaan, jonka jälkeen oli mahdollista osallistua vapaasti eri aktiviteetteihin.

 

Ensimmäiseksi tutustuimme Miss My’n kanssa kankaanpainantaan Blockwallah-leimasimilla. Blockwallah on suomalais-intialainen perheyritys ja kauniit käsin kaiverretut puuleimasimet valmistetaan Intiassa. Kukin leimasin on kaiverrettu käsin ja on siitä johtuen uniikki. Blockwallah työllistää useita slummeissa asuvia naisia.

Painettuamme kummatkin omat uniikit pienet pussimme siirryimme koruaskartelun pariin. Menimme sekaisin ihanista helmivalikoimista ja vaikein vaihe korujen tekemisessä on juurikin helmien ja tyylin valinta. Minun oli pakko saada mukaan turkoosia, lempiväriäni. Korujen näpertely oli rentouttavaa puuhaa, se vei mennessään.

Aika lentää näperrellessä, ja parin tunnin intensiivisen askartelun jälkeen maistui kahvipöydän herkulliset antimet. Uudella energialla askartelimme vielä nopeasti kranssit.

Tilaisuudessa saimme kuulla Tiimarin yhteistyöstä Lastenklinikoiden Kummien kanssa. Jo useamman vuoden kestänyt yhteistyö tiivistyy entisestään.  Tiimarilla on arvot kohdallaan!



Kuvat: Tiimari


Näpertelyn tulokset:

Sunday, August 25, 2013

Villa Stamboet



Helsingin Pitäjänmäessä on myynnissä historiallisesti arvokas huvila Villa Stamboet. Sen on suunnitellut arkkitehti Selim Lindqvist, joka on yksi Suomen tunnetuimmista Jugend-tyylin arkkitehdeistä. Hän oli tunnettu mm. betonirakentamisen saralla ja betoni onkin tämän huvilan pääasiallinen rakennusaine. Huvila rakennettiin vuonna 1932 ja sitä on kunnostettu sen historiallisesti arvokasta henkeä kunnioittaen. Huvilan julkisivu on suojeltu. Tätä designerin kotia on kuvattu eri sisustuslehtiin. Nyt tämä kulttuurihistoriallisesti merkittävä kohde etsii uutta erityistä omistajaa, joka osaa arvostaa kyseistä harvinaisuutta. Tässä luomuksessa huomioni kiinnittyi erityisesti selkeisiin linjoihin, valoisuuteen ja kellarin ateljeemaiseen tilaan.

 - Miss Mo

In the Pitäjänmaki area of Helsinki is a dream home for sale via real estate agency Arvoasunnot. It is called Villa Stamboet and was designed by one of Finland's most famous Judendstil architects, namely Selim Lindqvist. It was built in 1932 and has been featured in several interior magazines. This home is now for sale and a lucky person has the chance to buy this rare gem. We sure hope that the new owner will value the history of this home and treat it accordingly.

- Miss My




















http://www.arvoasunnot.fi/ostamassa/?kohde=7536194

Tuesday, August 13, 2013

Miss My at Flow Festival

Last month I got a message from my friend, Paula, asking if I want to go to Flow with her. With Flow she meant Flow Festival which is an annual musical festival in Helsinki. At Flow different types of artists perform and the music can range from indierock to club music. I had never been to a music festival before so I was really keen on going and when Paula told me that Alicia Keys would be performing I said "yes, let's go!".

We met at Sörnäinen Metro station and decided to go eat at Lemon Grass (for more info on Lemon Grass go here) before proceeding to the festival. I had Pad Thai Kai and it was absolutely delicious as usual.

After Lemon Grass we walked to the Flow Festival which is located in Suvilahti. We had some problems finding it but we just followed the hipsters and sure enough the hipsters were heading to the festival. The atmosphere was amazing and I was just in awe of all the hipsters walking around there. I was checking their clothes and hairstyles whilst listening to the music.

When we arrived a Finnish rap artist was performing. We got some desserts and a drink and went to the seating and eating area where we found an empty hammock. Yes you read it right: hammock. The organisers had created cosy seating areas and strung up colourful hammocks. It all added to the relaxed atmosphere of the festival. Just go with the Flow.

At 22:30 Alicia Keys was scheduled to perform. The area in front of the stage was getting very crowded but Paula and I managed to secure a good spot from which we could see Alicia really well. Her performance was fantastic. Flawless. She is like every artist should be. She is multi-instrumental, a songwriter and a great singer. And she was on time which is refreshing for an artist of her caliber.

Paula and I had a great evening and I will definitely go with and to the Flow next year!


Picture



For more info on Flow go here:

http://www.flowfestival.com/


Monday, August 12, 2013

Amanda Seyfried's Stunning Greenwich Village Condo

Amanda Seyfried has a condo in Greenwich Village, New York City. I want a condo in Greenwich Village. In fact, I want Amanda's condo in Greenwich Village. Have a look and you will understand why.





















For more info and details go to:

http://www.huffingtonpost.com/2010/11/02/amanda-seyfrieds-new-gree_n_777277.html#s171353

Translate